Astrologinen tutkinto

Toistaiseksi tutkintolautakunta on talviunessa määräämättömän ajan.

 

I TUTKINTOVAATIMUKSET

 

Perustason astrologiseen tutkintoon kuuluisi ne asiat, jotka välittömästi liittyvät astrologian symboliikan hallintaan.

 

Näitä ovat

1) eläinradan merkkien,

2) huoneiden,

3) planeettojen ja

4) planeettojen aspektien hallinta.

 

Näistä koostuu suurin osa sitä tietoutta, jonka varassa jokainen astrologi työtään tekee eli tulkitsee karttoja. Perustasolle kuuluisi lisäksi kartan elementtien ja toimintamuotojen sekä keskeisten astrologisten käsitteiden ymmärtäminen. Kirjallinen tulkinta on 4-5 sivua pitkä.

 

Perustason tutkinto suoritetaan kahtena päivänä elokuussa siten että ensin on kirjallinen tentti. Tähän ensimmäiseen tilaisuuteen tentittävä tuo ennalta annetun kirjallisesti laaditun tulkinnan. Toisena päivänä on suullinen tentti, jonka kuluessa testataan tentittävän yleistä tietämystä astrologiasta, peruskartan tuntemusta, tulkinnan pohjakäsitteitä ja esitetään hänelle knoppikysymyksiä. Oheiset kirjallisuussuositukset eivät merkitse sitä, että juuri nämä kirjat pitää lukea. Tiedot voi hankkia muutenkin, muita kirjoja, monisteita lukemalla tai kursseja käyden. Tutkintomaksu perustasolla on 50 € ja se on maksettava ennen tentin ensimmäistä vaihetta elokuussa.

 

Suositeltavaa kirjallisuutta:
Arroyo, Stephen: Astrology, Psychology and the Four Elements
Geddes, Sheila: The Art of Astrology
Hand, Robert: Planets in Youth
Hebel, Doris: Celestial Psychology
Ljungberg, Tuikku: Opi astrologiaa
Mann, A.T.: The Round Art
Nikula, Raimo A: Astrologian ihmiskuva
Nummela, Juhani: Astrologian käsikirja
Parker, Derek & Julia: Parker's Astrology

II TUTKINTOVAATIMUKSET
Keskitason tutkinto laajenee käsittämään jo astrologian historian eli menneisyyden tiivistetyn hallinnan, lisää menetelmiä, lähinnä ajalliset menetelmät, transiitit, progressiot, aurinkopaluut ja aurinkokaaret. Syventävää oppimista olisi erityisesti kartantulkinnan puolella kokonaisvaltaisten menetelmien ja näkemysten hallinnassa ja perusasioiden syventävässä hallinnassa. Niitä lisukkeita olisivat mm. kuunvaiheet, kartan perushahmot, kartan pohjarakenteen ymmärtäminen jne. Keskitasolla pitäisi osoittaa vakuuttavasti, että astrologian ymmärtäminen on siirtynyt papukaijamaiselta erillisten palojen laittamisesta peräkkäin synteettisempään ja omakohtaisempaan suuntaan. Kirjallinen tulkinta on 7-8 sivua pitkä.
Suositeltavaa kirjallisuutta:

Ashman, Bernie: The Games people play

Davison, Ronald: Cycles of Destiny

Ebertin, Reinhold: The Combination of Stellar Influence

Eshelman, James: Interpreting Solar Returns

Hand, Robert: Planets in Composite

Hand, Robert: Horoscope Symbols

Hand, Robert: Transits

Hastings, Nancy Anne: Secondary Progressions

Hone, Margaret: The Modern Text-Book of Astrology

Leo, Alan: Key to Your Nativity

Marks, Tracy: Art of Chart Interpretation

Marks, Tracy: Planetary Aspects

Mayo, Jeff: Astrology

Mayo, Jeff: The Astrologer's Astronomical Handbook

Mc Evers, Joan & March, Marion: The Only Way to Learn Astrology III

Nikula, Raimo A.: Planeettavoimat elämän rytmittäjinä

Nikula, Raimo A: Astrologian historia

Nikula, Raimo A: Synastria

Palomäki, Ulla: Pluto

Palomäki, Ulla: Saturnus ja Uranus

Pottenger, Maritha: Astro Essentials

Roberts, Peter: Astrologian viestit

Rudhyar, Dane: Astrological Houses

Rudhyar, Dane: Person-Centered Astrology

Sakoian, Frances & Acker, Louis: The Astrologer’s Handbook

Tierney, Bill: Dynamics of Aspect Analysis

Tyl, Noel: Aspects and Houses in Analysis


Ylimmän tason tutkinnossa tulevat SAS:n alkuperäisten tutkintovaatimusten mukaiset kriteerit käyttöön. Tutkinto käsittää matemaattis-teknisen ja terminologisen alueen, astrologian historian, kartan tulkinnan menetelmien monipuolisen hallinnan, keskeisten ajallisten menetelmien osaamisen ja jopa nippelitietouden. Tällä tasolla oppilaan omakohtainen panos tulee näkyä voimakkaasti jolloin voitaisiin pitää kiinni myös siitä, että tietty määrä kokemusta, tehtyjä karttoja, luettuja kirjoja ja tulkinnan tekemistäkin tulee olla taustalla. Oppilaan tulee osoittaa monipuolista koko astrologian alueen hallintaa vaikka omat kiinnostuksen kohteet olisivatkin jo eriytyneet. Kirjallinen tulkinta on 8-12 sivua pitkä.

Seuraavassa on kolme yleistä edellytystä perusteluineen tutkinnon myöntämiselle:

1. Taito lukea astrologista kirjallisuutta englannin, saksan tai ranskan kielellä. Perustelu: Suomenkielinen kirjallisuus on niin suppea, että korkeatasoista astrologista taitoa ei voi sen varassa hankkia.
2. Henkilö on laatinut itse useita satoja karttoja sukulaisista, tutuista, työtovereista tai julkisuuden henkilöistä ynnä muista henkilöistä (suuri osa voi olla ilman tarkkaa kellonaikaa, joka ei usein ole käytettävissä), ja henkilö on tutkinut satoja karttakokoelmien karttoja. Perustelu: Astrologian opiskelussa on tärkeätä omakohtainen perehtyminen asiaan karttojen kautta.
3. Henkilö on perehtynyt vakavaan (aurinkomerkkiastrologiaa perusteellisempaan) astrologiaan yli 7 vuoden ajan ja täyttänyt 28 vuotta. Perustelu: Astrologian elämyksellisen tiedon omaksuminen vie välttämättä useita vuosia. Ihminen tarvitsee omaa elämänkokemusta pystyäkseen sisäistämään ja ymmärtämään sitä suurta kirjoa erilaisia elämänasenteita ja luonteenpiirteitä, joita ihmisissä esiintyy.

Ylimmän tason Tutkinnon Tutkinnon suorittanut on oikeutettu käyttämään arvonimeä "astrologi (S.A.S)" tai "SAS-astrologi" merkiksi siitä, että on osoittanut osaavansa suorittamansa astrologisen tiedon ja astrologisen arvostelukyvyn tason (kolme vaikeusastetta). Arvonimi on myönnetty myös tutkintolautakunnan jäsenille. Arvonimestä tiedotetaan Astro Logos –lehdessä. Tutkinnon suorittaneen henkilön on mahdollista myös hakea jäseneksi tutkintolautakuntaan. SAS-astrologin arvonimen haltija sitoutuu harjoittamaan astrologiaa eettisesti, luottamuksellisesti ja astrologin arvolle sopivasti. SAS-astrologin toivotaan kehittävän suomalaista astrologiaa eteenpäin sekä kehittävän omaa osaamistaan tutkintoa pidemmällekin.
III TUTKINTOVAATIMUKSET
Kolmannen tason tutkinto käsittää seuraavia astrologian osa-alueita (lainausmerkeissä on tyypillisiä esimerkkikysymyksiä). Tähdellä on merkitty kurssikirjoja.
Astrologian historia
"Kerro hieman planeetta-nimityksien taustaa, mistä tulee Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto -nimet, ja mitkä olivat niiden kreikkalaiset vastineet mytologiassa."
  • Raimo A. Nikula: Astrologian historia.
Kartan laskenta
"Laske kartta Helsingissä 12.4.1977 klo 5:30 syntyneelle henkilölle." (Yksi kotimainen ja yksi ulkomainen kartta. Annetaan syntymäajan ja paikan lisäksi paikan koordinaatit ja aikavyöhyke.)
  • Tunnettava efemeridien ja huonetaulukkojen käyttö.
  • Kartan laskenta taskulaskimella (SAS-moniste).
  • Hone, Margaret: The Modern Textbook of Astrology.
Tähtitieteen perusteet
"Selitä tähtitieteellisesti perääntyvän liikkeen syntyminen."
  • Margaret Hone: The Modern Text Book of Astrology.
Astrologian tilastotieteellisiä tutkimuksia
"Selosta lyhyesti Michel ja Francoise Gauquelinin tärkeimmät tutkimustulokset."
  • Eysenck, Hans ja Nias, David: Astrology, Science or Superstition.
Syntymäkartan tulkinnan perusteet (planeetat, Kuunsolmut, merkit, huoneet, aspektit)
"Mitä asioita Kuu symboloi astrologisella kartalla?"
  • Hand, Robert: Horoscope Symbols.
  • Hand, Robert: Planets in Youth.
  • Sakoian, F. ja Acker, L.: The Astrologer's Handbook.
  • Nikula, Raimo A.: Astrologian ihmiskuva.
  • Sargent, Carl: The Astrology of Rising Signs.
  • Sasportas, H.: The Twelve Houses.
  • Pottenger, Martha: Astrological Essentials.
Transiitit, progressiot, aurinkokaari
"Miten tulkitset sen, että Aurinkokaari-Saturnus tulee yhtymään Radix-kartan Pluton kanssa."
  • March, M. ja McEvers, J.: The Only Way to Learn About Tomorrow.
  • Brady, Bernadette: The Eagle and the Lark.
  • Lewi, Grant: Astrology for Millions.
  • Ebertin, R.: Kombination der Gestirneinflusse (Combinations of Stellar Influence).
Auringon ja Kuun paluukartat
"Mitä tarkoittaa kuun paluukartta?"
  • Eshelman, J. A.: Interpreting Solar Returns.
  • Shea, Mary: Planets in Solar Returns.
Rektifiointi
"Selitä, mitä rektifiointi tarkoittaa."
"Kerro kolme rektifiointitapaa."
"Mitä eri rektifiointitapoja itse käytät?"
"Mitkä ovat nousevan Tuli-merkin piirteitä luonteessa ja ulkonäössä?"
  • L. Efrein: How to Rectify a Birth Chart.
Synastria
Annetaan kaksi karttaa. "Mitkä ovat tärkeimmät synastriatekijät (oheisissa) kartoissa?"
  • Thornton, Penny: Synastry.
  • Nikula, Raimo A.: Synastria.
Muita tulkinnallisia tekijöitä (Kuunvaiheet, planeettakuviot, keskipisteet, peräytyvät planeetat, puuttuva elementti, puuttuva toimintamuoto, planeetta ilman aspektia)
Kuunvaiheet
"Mikä on käyttämäsi kuunvaihejärjestelmän mukainen kuunvaihe oheisessa kartassa, ja mitä se vaikuttaa tulkintaan?"
  • Rudhyar, D.: The Lunation Cycle
  • Nikula, Raimo A.: Kuunvaiheet
  • Busteed, Marilyn ja Wergin, Dorothy: Phases of the Moon
Aspektikuviot
"Suurristi Pluto, Mars, Kuu ja Venus (annetaan koko kartta): Kerro pääpiirteittäin, mitä tässä tapauksessa suurristi tarkoittaa."
  • Nummela, Juhani: Astrologian käsikirja
Planeettakuviot
"Miten malja (bowl) tulkitaan?"
  • Meyer, Michael: Handbook of Humanistic Astrology
  • Nikula, Raimo A.: Astrologian ihmiskuva
  • Jones, M. E.: How to Learn Astrology Aiheesta laajemmin kirjassa: Jones, M. E.: The Guide to Horoscope Interpretation (1941)
Keskipisteet
Keskipisteistä kysytään tärkeimpien keskipisteiden merkitys ja tulkintaa sille, kun jokin planeetta osuu tähän keskipisteeseen.
"Saturnus Auringon ja Kuun keskipisteessä."
  • Ebertin, R: Kombination der Gestirneinflusse (Combinations of Stellar Influence)
  • Munkasey, M.: Midpoints
Perääntyvät planeetat
"Mitä voisi merkitä perääntyvä Merkurius (annetulla) kartalla?"
  • Sullivan, Erin: Retrograde Planets
  • Puuttuvat elementit, toimintamuodot, aspektit, huoneet: "Miten puuttuva Vesi-elementti toimii?"
  • March, M. ja McEvers, J.: The Only Way to Learn Astrology II.
Astrologinen konsultointi
"Asiakkaasi on tullut ensimmäistä kertaa vastaanotolle, jossa käsitellään hänen syntymäkarttaansa. Hän on erittäin hermostunut, eikä hän jaksa kuunnella sinun tulkintaasi paljoakaan, vaan keskeyttää sinut koko ajan. Mitä teet?"
  • Rosenblum: The Astrologers Guide to Counseling.
  • Tracy Marks: Astrologisen konsultoinnin ja tulkinnan prosessi (SAS:n moniste).
Mitä ei vaadita
Tutkinnossa ei kysytä mundaanista astrologiasta, lääketieteellisestä astrologiasta, elektio-astrologiasta eikä tuntiastrologiasta (horaari-astrologiasta).
SUULLISEN TENTIN KYSYMYKSIÄ
Suullisessa tentissä kuulustellaan vapaamuotoisesti kaikkea kirjallisen tentin alueelta ja esitetään seuraavanlaisia tulkintakysymyksiä: "Minkä tyyppistä työtä suosittelisit tälle naiselle (kartta ohessa). Miten perustelet suosituksiasi?"